Osallistumme kuukausittain Lapinjärven Siviilipalveluskeskuksessa koulutusjaksolla oleville siviilipalvelusvelvollisille järjestettävään Vapaaehtoisen pelastuspalvelun esittelyyn sekä etsintäharjoitukseen. Esittelemme heille pelastuskoiratoimintaa sekä teetämme pienen rivietsinnän Porlammin metsissä. Velvolliset pääsevät kulkemaan pelastuskoirien perässä metsässä ja muutama pääsee vielä eksymäänkin ja maalimiehen haluttuun rooliin. Päivä on ikimuistoinen niin velvollisille kuin valtavan määrän rapsutuksia sekä grillimakkaraa saaville koirillekin.
Yhdistyksemme on käynyt esittäytymässä monissa lähialueen tapahtumissa aina Loviisan Rauhanforumia myöten. Eniten jäseniämme lämmittää yhteistyö koulujen ja lasten harrastuspiirien kanssa. Alla kuva Myrskylän kirkonkylän koulun tapahtumasta, jossa esittelimme koululaisille erilaisia koiraharrastusmahdollisuuksia. Buka-herra sekä joukko innokkaita etisjöitä lähdössä kadonneen jäljille.
Vuodesta 2015 olemme järjestäneet yhteistyössä SPR Myrskylän osaston kanssa Vapepa-tapahtuman, jossa esittelemme toimintaamme. Järjestämme tapahtumassa mm Match Shown sekä pelastuskoirien työnäytöksiä. SPR Myrskylän osaston ensiapuryhmäläiset ovat mukana kertomassa Vapepan moninaisista toiminnoista eri viranomaisten tukena. SPR Myrskylän osasto on paikalla myös Nälkäpäivä -keräyksen merkeissä tapahtuman ajoittuessa usemmiten syyskuun ensimmäiselle viikonlopulle.