Koulutus ja aikataulut

Noudatamme harjoituksissamme tavoitteellista ja etenevää harjoitusmetodia. Suunnittelemme harjoitukset etukäteen teemoittain. Harjoituksissa pohdimme päivän tavoitteita, toteutamme harjoitukset suunnitelman mukaan ja lopuksi käymme yhdessä läpi päivän annin. Tämä harjoitusmalli edellyttää sitoutumista sekä valmiutta olla paikalla pitkiä päiviä.

Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että jokainen koiraohjaaja pitää omaa harjoituspäiväkirjaa, jonne on hyvä kirjata ylös niin tavoitteita, onnistumisia kuin niitä haasteenkin paikkoja. Yhdessä jälkikouluttajan kanssa sitten suunnitellaan jokaiselle henkilökohtainen harjoitussuunnitelma. Talvikauden ajan teemme harjoituksia pienryhmissä, jottei koirien odottelu autoissa tulisi kohtuuttoman pitkäksi. Treenikavereita kannattaa kysellä fb-sivuiltamme.

Hakukoiraharjoituksissa noudatamme samanlaista koulutusmallia kuin jäljessäkin.  Harjoittelemme pienryhmissä ja pohdimme jokaisen harjoitussuorituksen jälkeen yhdessä sitä, miten harjoitus eteni ja mitä seuraavassa harjoituksessa tulisi ottaa huomioon.

Koulutusapua erityisesti leiripäivien merkeissä saamme omalta yhdistykummiltamme.